Papu Design Oy on hakeutunut konkurssiin. Joukko omistajia ja rahoittajia on kiinnostunut Papu Designin liiketoiminnan jatkamisesta mahdollisimman nopealla aikataululla.
Papu Design Oy:n hallitus on tänään keskiviikkona 1.10. hakenut Papu Design Oy:n konkurssiin. Konkurssiin hakeuduttiin, kun yhtiö ei enää suoriutunut saneerausohjelman mukaisista maksuista.
Yhtiö hakeutui yrityssaneeraukseen yli vuosi sitten kesällä 2024 koettuaan merkittäviä taloudellisia haasteita. Koronaviruspandemia, sitä seurannut Ukrainan sota, inflaatio ja korkojen nousu vaikuttivat sekä kustannusten nousuun että asiakkaiden ostokäyttäytymiseen. Näiden asioiden summana yhtiön liikevaihdon kasvu ei toteutunut ennakoidusti ja kannattavuus heikentyi. Yhdessä liian suuren varaston ja velkataakan kanssa yhtiö ajautui ongelmiin.
Yhtiö toteutti yrityssaneerauksen aikana merkittäviä sopeuttamistoimia, mutta toimintaa ei saatu käännettyä kannattavaksi riittävän nopeasti. Haasteena on ollut mm. yhtiön aiemmin tekemät epäedulliset sopimukset sekä se, että yrityssaneerauksen aikana lisärahoituksen tai pitkien maksuaikojen saaminen ei ole ollut mahdollista.
Papu Designin osakkeenomistajat näkevät edelleen liiketoiminnassa mahdollisuuksia. Papu on kotimaassa hyvin tunnettu ja brändillä on sitoutuneet asiakkaat, sekä vahva vastuullisuuteen perustuva missio.
”Tilanne on toki harmillinen nykyisen yhtiön kannalta, mutta näemme tässä myös brändille mahdollisuuden uuteen starttiin. Meillä ei ole missään vaiheessa loppunut usko siihen, että Papulla olisi mahdollisuuksia kannattavaan kasvuun.”, Papu Designin hallituksen puheenjohtaja Jussi Kurkela kertoo.
”Syksyn ensimmäiset lanseeratut tuotteet ovat olleet suosittuja ja uusia tuotteita on jo odotettu kovasti. Toivotaan, että saamme uudella yhtiöllä toiminnan pian käyntiin ja syymalliston myyntiin. Papu ansaitsee saada jatkoa hienolle tarinalleen. ”, toteaa Papu Designin perustaja Anna Kurkela.
0 kommenttia