Miten Papun kuosit syntyvät?


Rakastan värejä, elän eri väriyhdistelmien katselemisesta. Nautin muotojen tarkkailusta, sommittelusta, piirtämisestä ja siitä, kun paperille syntyy jotakin uutta. Nautin erityisen paljon siitä että kädenjälkeni leviää ympäri maailman ja on mukana ihmisten jokapäiväisessä elämässä.

Papun kuosit syntyvät aina tarinan kautta. Käymme Annan (Papun perustaja ja suunnittelija) kanssa kävelyllä metsässä, kuljemme eri kaupungeissa ja aistimme sitä, mitä maailmassa juuri nyt tapahtuu. Mietimme sitä, mitä haluamme seuraavaksi viestittää ja minkälainen visuaalinen maailma asiakkaitamme kohtaa parin vuoden päästä. Todellakin, aloitamme mallistosuunnittelut näin paljon etukäteen ja teen myös kaikki malliston kuosit 1,5 vuotta ennen kuin ne ovat valmiissa tuotteissa ja ihmisten yllä. Tätä tekstiä kirjoittaessani on syksy 2020 ja olen aloittamassa kevään 2022 kuosien suunnittelemista.

 

Mallistosuunnittelussa on myös mukana toinen suunnittelijamme Minni. Tutkimme yhdessä värejä, tuntuja, pintoja, ilmiöitä ja ajatuksia. Kun malliston teema ja visuaalinen maailma on hahmottunut, alan piirtää ja maalata. Alan tutkia kiinnostavimpia väriyhdistelmiä ja värien suhdetta toisiinsa. Selaan taidekirjoja, piirrän, käyn välillä juoksemassa metsässä ja kun tulen takaisin, saatan piirtää kuosin, johon olet erittäin tyytyväinen. Välillä tuntuu, että teen vain sijaistoimintoja – siivoan, järjestän ja olen jouten, mutta ajan myötä olen oppinut sen olevan osa prosessia. Annan alitajunnan työskennellä puolestani. Joka ikinen kerta tämän prosessin jälkeen syntyy kuoseja, väriyhdistelmiä ja printtejä. Siihen täytyy vain luottaa. joskus toki saatan vain istua kahvilassa, luonnostella vihkoon ja juoda samalla lasin kuohuviiniä. Usein silloinkin syntyy hyvää jälkeä.

Olen tyytyväinen kuosiin, kun se haluaa kertoa jotakin uutta minulle. Se on samaan aikaan papumainen ja samaan aikaan huomaan siinä näkyvän jotakin sellaista, jotakin uutta, johon haluan itsekin vielä tutustua. Jos kuosia tehdessä minulle heti tulee tunne, että tästä tuli upea, se usein on sitä myös vaatteiden käyttäjien mielestä. 

Hanna-Riikka, Papun kuosisuunnittelija ja Taiteellinen johtaja

 

0 kommenttia

Jätä kommentti

Huomaa, että kommentit on hyväksyttävä ennen kuin ne julkaistaan.